Loading
Get down!
Black Atomic Berries symbol

Jaa, että atom… mikä!? Atomic Berries?

Atomic Berries syntyi 2018 ja elää nykyään täysin oman linjansa retro-futuristista eurodance-unelmaa biiseissä ja keikoillaan.

Atomic Berries on eurodance-yhtye, joka tuo 90-luvun energian tähän hetkeen ilman museopölyä. Kyse ei ole pelkästä nostalgiasta, vaan tunteesta: siitä hetkestä, kun iso kertosäe lähtee käyntiin, lattia alkaa liikkua ja arki unohtuu hetkeksi.

Atomic Berries ei varsinaisesti valinnut eurodancea – eurodance valitsi Atomic Berriesin. Kun Mike Midas alkaa tehdä elektronista musiikkia, lopputulos kulkee luonnostaan kohti tarttuvia melodioita, suoraviivaista pop-rakennetta ja sitä kirkasta, hieman ylilyövääkin energiaa, joka teki 90-luvun tanssimusiikista ajattoman ilmiön. Hänen taustansa lauluntekijänä kuuluu erityisesti sanoituksissa: kappaleissa on bileiden lisäksi myös näkökulmaa, tunnetta ja pieni filosofinen sivulause elämälle.

Lavalla Atomic Berriesin sytyttää Tanita, yhtyeen eurodance-jumalatar ja eturivin tähti. Hänen karismansa, äänensä ja visuaalinen läsnäolonsa vievät ajatukset aikaan, jolloin dance-divat todella loistivat. Mike taas toimii taustalla ja etulinjassa biisintekijänä, DJ:nä, tuottajana ja yleisenä syyllisenä, jos jokin jää tekemättä.

Yhtyeen tarina alkoi yllättävän inhimillisesti: kohtaamisesta, keskusteluista, musiikista ja ideasta, joka lähti nopeasti elämään omaa elämäänsä. Sittemmin Atomic Berries on kasvanut omaksi maailmakseen, jossa tyyli, energia ja itseironia kulkevat käsi kädessä. Eikä ole sattumaa, että “Atomic Berries” taipuu anagrammina muotoon “Aerobic Mister” – Mike on nimittäin tunnetusti kutsunut keikkoja omiksi aerobic-sessioikseen.

Atomic Berries

Atomic Berries taistelee tylsyyttä vastaan. Se on tarkoitettu sekä 90-luvun musiikkikulttuurin kokeneille että uusille kuulijoille, jotka löytävät eurodancen vasta nyt.

Kun Atomic Berries syttyy kunnolla, se ei aio vain näkyä. Se aikoo loistaa.

Varmista, että olet yhteydessä meihin VÄLITTÖMÄSTI, mikäli kaipaat sitä puhdasta 90-luvun energiaa – eli vibaa – esitettynä livenä tässä hetkessä – juuri nyt!

Get down!
  • Iloiset tunnelmat keikan päätteeksi – Afrodisiacin tytöt, Tanita ja Mike.
  • Show käynnissä.
  • Turun parhaan keikkakuuvajan Sami Hinkkasen nappaama kuva yläviistosta. Biisi päättyy, tytöt hengähtävät ja Mike poseeraa taustalla signatuuriasennossaan.
  • Tanita ja Afrodisiacin tanssitytöt livenä Utopia Clubilla 2023.
  • Promokuva Mikestä ja Tanitasta Hartwallin tehtaan kellarissa. Kuvaaja Elsa Wellamo.
  • Tunnelmakuva livekeikalta. Tanita fiilistelee sinisen savun keskellä.
  • Evil Heart -kuvaillustraatio
  • Tanita ja Mike live-esityksessä festivaalin sisälavalla.
  • Olex Smith ja Mike säätävät valaistusta musiikkivideon kuvauksissa. Taustalla näyttelijä Susan.
  • Livekuva Mike Midaksen mustan selän takaa. Taustalla laulaja ja tanssijat. Kuvaaja: Sami Hinkkanen
  • Mustavalkoinen sarjiskuva hurraavasta yleisöstä takaapäin.
  • Klassisen oldskool-keikkaläppärin vieressä vibettää Mike Midas käsi nyrkissä. Koruna vakio kultainen alien-pääkallo.
  • Mike Moisio Voodoo Rock -festivaalin johtajan roolissa back stagella Liedossa Mannin Navetalla.
  • Kasvokuva Tanjasta ulkona massiiviset aurinkolasit silmillään.
  • Pyroefektit poksuvat kun Atomic Berries aloittaa shown ulkolavalla.
  • Tanja hymyilee massiiviset pleksit silmillään.
  • Tanita ja "Number One" -fiilis.
  • Yläviistosta otettu livekeikkakuva Tanitasta sydämenmuotoiset aurinkolasit päässään.
  • Promokuvassa leveäharteinen Mike Midas ja Tanita karkkitoppi yllään.
  • Usvakoneen hämärtämä vihreä hetki Mikestä DJ-läppärin parissa.
  • Utopia Yökerhon seinä, jossa Atomicin keikkajulisteen lisäksi paljon muita.
  • Laajakuvaversio promopicistä - Miken ja Tanitan kasvot.
  • Atomic ja tanssijat kumartaa keikan päätteeksi. Vasemmalta: Jansku, Tanja Tanita Sundell, Mike Midas, Elerin
  • Mustavalkoinen sarjakuvahahmo, joka esittää Atomicin laulaja Tanitaa.
  • Atomic Berriesin American Dream (Horns On My Head) singlen kansikuva.
  • Tanita ja aikuisviihdetähti Susan Silver American Dream -musiikkivideon kuvauksissa Radisson SAS -hotellin sviitissä.
  • Lähikasvokuva Mikestä. Kultaketju ja klassiset Mike Midas signature-lasit. Kuvaaja: Elsa Wellamo
  • Promokuva. Tanita poseeraa punaisten sarvien ja ketjukorun kanssa entisen panimon karuissa kellariolosuhteissa. Atomicin 2023 paras promokuva by Elsa Wellamo.
  • Tanita keskellä lavaa näyttämässä sign of the horns -käsimerkkiä.
  • Tanja vibettää festareiden pikkulavalla ja Mike Midas on työntouhussa.

BUUKKAA SHOW

Perushinta vain: 600,00 € + alv 13,5% + matka- + majoituskulut (sis. bändi, 1h esitys, äänentoisto, miksaaja, valot ja savut)

Tanssijat, kitaravirtuoosit, A/B energiajuomat, yllätysohjelma ja muu extra lisätään hintaan. Julkisia keikkoja promoamme aktiivisesti.

WhatsApp-yhteys: chat.whatsapp.com/ab

OLLAAN YHTEYKSISSÄ